Heipsan.

Tämä vuodatus.netin käyttö alkoi tympiä hyvin nopeasti koska en kerta kaikkiaan saa tästä millään tasolla silmääni miellyttävää. Tässä ei ole muuta vikaa kuin se ettei tätä ulkoasua saa niin kivaksi kun haluan ja tuo kuvien lisääminen on jähmeää... Siirryin siis bloggeriin koska sen käyttö muutenkin tuntui mukavammalta. : http://elsukka.blogspot.fi/ Senkin vuoksi että seuraan muutamia bloggerin blogeja :)

Se on kyllä miellyttävempi käyttää. Suljen tämän kunhan SAAN sen suljettua. Sehän ei siis onnistukaan omatoimisesti mun käsityksen mukaan... Vaan pitää ottaa ylläpitoon yhteyttä. Jähmeää sanon minä.

Kuulostelin tuossa Raappanan uusinta Tuuliajolla levyä taas vaihteeksi autossa.... Voi että mä diggailen sen sanotuksia! Pakko heittää parit lainit tänne, sattuu kattokaas niiiiin sopimaan mulle nyt ;)

ja sä teit mitä suunnittelit
täytyy tehdä miltä tuntuu mitä pitää
ilman toimintaa saa aikaa mitää
kaikki oli mukan matkassani viimeks kun tarkistin
...

ja mä haluan nähdä ja kokea
en vain loputtomiin asioita hokea
en jämähtää paikoilleen

(Kauas pois)

Ja tuo kappale kuulosti maailman parhaalta biisiltä Zanzibarin rannoilla semmosen pikku pikku hiprakan vaikutuksen alaisena. No okei! Kyllä me tiedämme totuuden, mutta siitä huolimatta... se oli hieno juttu :) Seuraava päivä ei ollu hieno juttu. :S Muistoissa silti elää se hetki, tähtitaivas ja tämä biisi :)

 

Aika kulkee eteenpäin laukaten
Nykyhetki pian muisto kaukainen
En haluu miettiä päivittäin
Mitä joskus tein
Tai mitä jätin tekemättä
Pidetään yhtä, ja yhteyttä
Kukapa ei kaipais päiviin hyvää täytettä
Kroppaan vettä takkaan sytykettä
Hyvän elämän lähdettä
Onko ketään kotona
Hyvä jos on
Ruumis sielulle pelkkä kuori on
Sytytän sisälleni nuotion

Aika matkaa ja
Me sen mukana
Mennään minne vaan
En voi muuta kun keskittyy
Muuten eksyy, siihen en voi vaikuttaa

(Aika matkaa)

 

Tulkoon vaik räntää ja vettä ja lunta

ja kääntyköön vaakatasoon

sanon soronoo,

ennustakoon kylmintä talvee tuhanteen vuoteen

sanon soronoo

soronoo

soronoo

(Soronoo)

 

Mutta vaikka Raappana on musta ihana niin kyllä vähästä voi hyvä mies mennä yhden naisen mielestä pilalle! Uusin Sateen ropinaa video oli musta niin surkea ja tyylitön etten jaksanu ees kattoo sitä loppuun. Kelasin sen lopulta sinne viimeisiin sointuihin ja toivoin jotain "kikkaa/käännettä" mut sama perseen heilutus jatkui koko 3 min 56 sec. min. Boring. Mä siis just katoin sen enkä nyt pystynyt olemaan kirjottamatta siitä! :D Jotain hyvääkin... oli siinä videos sentään koira. Ja se oli musta-valkonen. Ja siinä oli muita kivoja kuvia mut liikaa persettä mun makuun. Ei yhtään Raappiksen tyyliä. Kiitos ja anteeksi. Olen shokissa. Edelleen. Täytyy nukkua yön yli. Ehkä selviän. Otan Diapamin. Tai juon kännit. Joku päivä voin antaa Raappanalle anteeksi. Ehkä.

No mutta se siitä, mä meen voitelemaan haavojani ja tyrehdytämään mun sielun verenvuotoa peiton alle... ilman Diapamia ;) Joudun myös ehkä sulattelemaan hieman sitä että rikoin tänään Lumiasta näytön ja laitoin 1200 eskon edestä laskuja maksuun. Ja tilasin rokotteita itelleni 160 eskon edestä. (Ei paskempi sijoitus)

Olipa asiaton postaus... niin ku on muijakin ;)

Huh huh... Nyt se on tehty vaikka lujille ottikin. Nimittäin "muutto" tai oikeammin asunnon tyhjäys joka oli edellytys koko lähdölleni. Viime sunnuntaina luovutin hieman haikeana avaimet tyhjään kaikuvaan kotiini saapuville vuokralaisille jotka kyllä lupasivat pitää mun kodista hyvän huolen ja maksaa vuokransa ajallaan. ;) Ei se silti mitään ihan helppoa ollu... tuo koti on mulle rakas ja mulla on piiiitkähkö penni kiinni siinä joten toivoa sopii että asunto on yhtä hyvässä kunnossa palatessani. Siis myös yläpölyt pyyhittynä ;) Viimeinen viikko meni siis pakatessa, tyhjätessä, pakatessa, karsiessa, pakatessa ja viikonloppuna rykästiin kamat seitsemään eri osoitteeseen ja minä siihen kahdeksanteen. Siinä pesukonetta ym. painavia kantaessani tuumasin ihan ääneen että tämän takia mä käyn kuntosalilla :D (Jossa en oo nyt ehtiny käymään mutta jospa toi tavaroiden kantaminen ja perus koiran hihnajarruna toimiminen ajais nyt saman asian) Yhdeltä yöllä kun sulattelin (silmitöntä väkivaltaa apuna käyttäen) mun pakastinta niin pidin kyllä visusti mielessä minkä asian takia asunnollani siihen aikaan kuhkin ;) Ja voi kyllä, kaikesta väsymyksestä huolimatta se kannattaa. Siitä ei ole epäilystäkään. :)

Nyt siis itse siirryin "isäntäperheeseeni" Nurmoon, jossa me Saagan kanssa saadaan majailla mun lähtööni asti. Ja täytyy kyllä sanoa että oon hyvin tyytyväinen! Meidän on täällä hyvä olla <3 Tavarat tuli ripoteltua sinne tänne ympäri maakuntaa, auton ratissa oon istunu luvattoman paljon ja vetänyt luvattomasti (??) peräkärryä, kolme jätesäkillistä heitin roinaa menemään ja lisäksi kirpparille katos yhtä jos toistakin nyssäkkää. :) Inventaario siis tässä samassa.

Elämä ei silti ole ihan täysin pyörinyt vain pakkaamisen ja muuttamisen ym. järjestelyn ympärillä. Viime lauantaina nimittäin kastettiin ja KASTELTIIN meidän suvun pikku prinsessa. Tyttö sai nimekseen Aino Susanna <3 Ristiäiset oli kerrassaan hulvattomat ja rakas kummipookeroiseni Aapo oli ihan elementissään :D Meinas kyllä olla pokassa pitelemistä kun reipas herra kolme vee touhus ja esiintyi itselle ominaisella tyylillään :D Voi rakkaus toista.... Kerta kaikkiaan hurmaava ja suloinen viliskuri. :)

Ja olihan mulla tupa täynnä kuumia gimmojakin! Nimittäin Big Five eli ugisporukka käväs viikkoa ennen mun muuttoa. Ihan koko jengiä ei kasaan saatu (siksi vain five) kun rakkaus vei yhden meistä rapakon taa. Mutta niin, mehän siis muisteltiin, naurettiin, syötiin ja erityisesti juotiin hyvin. Ja voi kyllä, hauskaa oli todellakin!! Mikäs sen hauskemapaa LÄHES kolmekymppisten naisten mielestä voikaan olla kuin... TEKOHAMPAAT jotka oli hankittu jonkinsorttisesta automaatista. Ja varmasti kaikki kanssajuhlijat arvosti sitä että ne kulki meidän mukana viihdemaailma Ilonassa... millon kenenkin suussa tai lasissa. :D Olo oli kyllä sunnuntaiaamuna sen mukainen että tiesi juhlineensa. Onneksi laiton määrä kahvia herätti mut henkiin... närästys oli siinä vaihees erittäin pieni paha. ;) Oli ihanaa hörsköttää likkojen kans! KIITOS vielä! PS: Shoppaillessa lähti jälleen kerran käsistä, mutta ilmeisesti alkaa ikä painaa kun tällä kertaa ostoskori täyttyi ihanista TISKIRÄTEISTÄ!! XD Huolestuttavaa?? Kyllä. Onneksi sentään läträttiin alkolla niin kuin ennen vanhaa. ;)

Asiat alkaa kyllä olla siinä mallissa että sais alkaa jo kovasti jännittämään, mutta vasta muutaman kerran on kourassu mahan pohjasta. Kun ei oo EHTINY jännittää kun joka illalle on ollu jotaki puhdetta. Pitäs vissiin merkata kalenteriin to 24.10 klo 17-18 JÄNNITTÄMINEN. Kyllähän se sieltä tulee, sen nyt saattaa arvata... Tyhjässä asunnossani kun seisoin niin haikeuden keskellä jännityskin kiskasi mahan pohjaa. Siinä vaihees ku viimein pysähtyy niin se varmaan tulee... sen aika on sitten jossain välissä. Ens viikolla?

Saagan tänne jättäminen tuntuu ajoittain aivan kamalalta. Se on asia jota vähän hautailen johonkin mielen pohjalle. Omaatuntoa soimaa vaikka TIEDÄN että se jää todella hyviin käsiin ja olosuhteisiin neljän muun suomenlapinkoiran kanssa samaan laumaan! Ruuti, Tuisku ja Varma on Saagalle ennestään tuttuja ja vaikkei olla piiitkään aikaan treffattu niin hyvin likat näytti tulevan juttuun edelleen. Ja uusi tuttavuus Riivis meni siinä missä kaikki muutkin. Iiihana natiainen sekin :) Hammashuollon ja hierojan varasin Saagalle vielä ennen lähtöäni. Saaga oireilee nimittäin selkäänsä. :( Persus pomppii ylös ja alas eikä askellus ole kohillaan. Toivottavasti sillä on vain lihasjumia joka saadaan hieronnalla aukeamaan! Hampaat ja selkä ei kuitenkaan liity yhteen :D Pepsodent hymy laitetaan muuten vain kohdilleen kun alkaa hammaskiveä olemaan jo...

Mutta nyt bastun lämpöön, aivot narikkaan (oisko yks saunakalja mitään?) ja huomenna sitten työpäivän päälle luvassa 4 h hoitotieteiden opintoja. Hikikarpalot nousee otsalle jo nyt jos alkaa ajatella... joten parempi ettei ajattele ;)

PS: Aion ottaa Keniaan myös kutimet mukaan. Kyllä. Langat tulevaan työhön aion hakea Ylivieskasta asti ja saada samalla matkaani uudet räpsyttimet :P

Nyt on aika avata blogi piiitkästä aikaa sillä mullahan on jopa jotain kerrottavaa… tai ainahan mulla suu käy, mutta itse asiaa tulee harvemmin. Ihanaa kirjoittaa taas!! Vaikkakin heti aluksi huomasin että mun kirjoitustaitohan on kamalassa ruosteessa! Siis apua, en ymmärrä missä vaiheessa tästä on tullut näin vaikeaa? Onko lukioajoista liian kauan vai olenko kirjoittanut opiskeluaikana liikaa tieteellistä tekstiä?? Ja viimeinen silaus oli takuulla kevään pääsykoekirjat, jotka mun keskittymiskyvylläni ja akateemisella lahjakkuudellani oli kerrassaan kuvottavaa luettavaa! Ei siis ystävät rakkaat pelkoa! En aio vääntää tekstiä akateemiseen muotoon enkä tosiaankaan älykkääksi vaan päätin heti aluksi että kirjoitan sanoja säästelemättä ja tunteella, siis just sellasena kun mä oon! Extroverttinä, tiedättehän :D Tässä jo pidemmän aikaa tuttuihin lausahduksiini on kuulunu ”mulla ei oo mitään salattavaa” joten enpä ala salailemaan nytkään. Mietin kyllä hetken että suojaanko blogin salasanalla mut sit aattelin et paskat, miks ihmeessä? Jos joku häiriintyy mun kirjotustyylistä tai jutuista niin meillä tuskin ko. henkilön kanssa synkkais siis muutenkaan :P En siis kaunistele asioita, vaan kerron rehellisesti ajatukseni… myös ne ikävät. Sitä paitsi onhan ensinnäkin selvää että luvassa on varsinainen yleisöryntäystä blogilleni ;) Lukemattomia kommentteja… Fanipostia… Lahjoja… Mainintoja siitä kuinka kirjailijapiirit menettivät paljon kun en toteuttanutkaan lapsuuden haavettani… Oletan myös että kaikki tekstini tullaa lukemaan useisiin kertoihin ja sanasta sanaan. Tulen aika ajoin tekemään tarkastuksen kuinka monta kommenttia kukakin on lähettänyt. Ellen ole tyytyväinen fanipostin määrään ja laatuun niin tulette sen huomaamaan ;) Mutta se siitä. Toistaiseksi. Mä tuun kellottaan sua.

Mutta kelataanpas taaksepäin… (Koska näitä on vaan aina niiiiin mukava jauhaa. Ja toisekseen myös siksi että haluan teidän vähän ymmärtävän taustoja tälle koko touhulle.) Kerrataanpa mistä tää kaikki on saanu alkunsa. Jos oikein tarkkoja ollaan niin kaikki lähti siitä kun mulle tuli vuonna 2006 tekstiviesti kesken äääääärimmäisen mielenkiintoisen luennon, jota siis takuulla seurasin tarkkaavaisesti ja tein huolellisia muikkareita… Muistan sen viestin edelleen sanasta sanaan; ”V***u, Elsa. Lähetään Ugikseen” Vastaustani en tarkkaan muista mutta kaikki tietää seuraukset. Vuonna 2007 Uganda, 3 kk kera jämävitsien kaatopaikan, Lariam-maanantaiden, ihmissuhteiden (ei parisuhteiden), ElsAnna-kanamme (yks parhaita synttärilahjoja ikinä!), Hermes-koiramme ja kuuman linjan. (Ei näitä ole tarkoitetukaan muiden kuin kreisin ugisjengin ymmärrettäväksi ;) ) Ugandan jälkeen agreilin jonkun aikaa ja koin kulttuurishokin kun tulin kotiin. Osakseen oma aikuiseksi kasvu oli pahasti kesken ja ajatusmaailma melkosen naivi. Mutta siemen jäi itämään vaikka silloin oli jonkin asteista kehitysmaa-ahdistusta havaittavissa. Vielä vuosien jälkeen, tietyt tunteet, asiat, hajut, maut, äänet ja havainnot muistaa kuin eilispäivän. Ainakin jos niitä yhdessä muistellaan.

Aikain saatossa unelma paluusta kasvoi kasvamistaan… Mutta kauan kesti ennen kuin aika, elämäntilanne ja kukkaro antoi myöden. KENIA 2 viikkoa! Yes sir, let’s go! Mutta se meni niin äkkiä! Koin melko depressiivisiä fiiliksiä Keniasta palatessani vuonna 2011. Muistan elävästi hetken kun lentokone laskeutui Helsinki-Vantaalle… Tuntu harvinaisen raskaalta ajatukselta että seuraavaa Afrikan matkaa saan taas odottaa… kauan... ja sen eteen on tehtävä lukemattomia työtunteja ja venytettävä penniä. Itse asiassa Afrikkaa varten säästäminen on mulle enemmän sääntö, kun poikkeus ja jopa asia josta on tullut palautetta :D Tiedän että oon monet kerrat ollu muiden näkökulmasta tylsä kun jotkut kekkerit tms. on jääny väliin. Afrikka vaan nousee mun prioriteeteissa niin korkealle ja matkat on aina sellaisia asioita joiden eteen pitää tehdä töitä. Kun taskut ei tosiaankaan oo koskaan täyttyny rahasta vaan rakkaudesta, joten sitä mukaan on sitten tarvinut asioita suunnitella. Ja rakkautta jaella, haha. Niinpä niin.

Silloin vuoden 2011 Kenian matkan jälkeen kotimatkallani tajusin, että tämä on vasta alkua ja taisin sen ääneenkin sanoa. Tiesin että paljon on vielä tehtävää, nähtävää ja koettavaa. Afrikan vetovoima poltti sisuksia, eikä se liekki sieltä ole sammunut… Siellähän se roihuaa edelleen ja voi hyvin ;) Vuonna 2012 alettiin suunnitella Tansanian matkaa, joka olikin reissu aivan omaa luokkaansa! Yks parhaita ajanjaksoja elämässä vaikka olikin vain kaksi viikkoa. (Siis aivan liian vähän!) Muistan erittäin hyvin sen tunteen mikä mun sisällä oli kun Dar Es Salaamin lentokentältä mentiin taksilla hostellille (huom! Mafia Streetille). Oli erittäin kuumaa ja kosteaa vaikka oli aamuyö ja vielä pimeää. Istuin auton etuistuimella, pää ikkunasta ulkona ja nuuhkin tropiikkia… ja kyynel vierähti poskelle. Mulla oli tunne että oon tullut paikkaan jonne kuulun, mun toiseen kotiin. Tunsin olevani itselleni oikeassa paikassa. Sellaisen asian kokeminen ei oo mikään ihan pikku juttu! Sen paremmin en osaa sitä selittää. Kaks viikkoa oli tunteiden täyteiset… Uskomattomia ja pakahduttavia hetkiä. Liikutusta ja välillä epätoivoakin joka puski hetkellisesti pintaan kun yöunet oli jatkuvasti lyhyitä. Se hektinen kaks viikkoa päättyi siihen kun paluupäivänä, aamuyöllä lentokentällä työnsin laukkukärryä ja taas oli kyyneleet poskilla. En olisi halunnu lähteä, ei ois vielä ollu aika poistua mutta pakkohan se oli. Unelma alkoi kuitenkin elää vahvempana kuin koskaan.

Ja kuinka ollakaan unelman toteutuminen on nyt todella lähellä! Muutaman kuukauden (ja järkyttävän järjestelyn sekä stressin) päässä!! Mutta kerrankin saan lähteä matkaan niin ettei jo lähtiessä ole ajatus ”liian lyhyt aika, se on kohta jo ohi”. Tällä kaikella työllä tulee siis olemaan arvoisensa palkinto, kun mun jalat pysyy Afrikan maan kamaralla 6 kuukautta! 16.11 lähtee kone kohti Keniaa. Nousen siihen yhdessä ystävän kanssa ja tarkoituksena oli tulla yhdessä poiskin 7.12, mutta yksi asia johti toiseen ja suunnitelma muuttui. Paluulentoa ei vielä ole, mutta se tulee olemaan joskus toukokuulla 2014.

Mistä siis on kyse? Ja mikä se punainen lanka oikein on? Asiat on oikeastaan lähtenyt liikkeelle jo lähes vuosi takaperin kun ystäväiseni Tuija kävi samoja valmisteluita läpi. (Tuija, mun sympatiat on NIIIN sun puolella! Tää järkkäily on ihan käsittämätöntä!) Tiesin, että ystävän ystävä on lähdössä vuodeksi Afrikkaan ja olin ihan (ehtokeltaasen)vöhöriääsenä kateudesta. Kun me sitten ekan kerran Tuijan kans tavattiin niin huomasin, että se sama liekki palaa tuonkin tytön sisällä. Meidän ero oli siinä että hän teki asian eteen jotain kun mä vaan jahkuin, enkä uskaltanu irrottautua kaikesta täällä. Tuntu vaikealta saada asioita järjestettyä niin että lähteminen onnistuu... Missä olis Saagan kotin sen aikaa, miten järjestää oma talous, entä omat työt? Mutta ihminen pystyy mihin vaan! Etenkin kun ympärillä on avuliaita ystäviä ja kun tarpeeksi kauan palaa sisältä päin... Tuijan vuoden pesti au pairina alkaa olla lopuillaan ja vähän puoli läpällä heiteltiin että mä lähtisin jatkamaan hommaa. No eipä mitään, pyörät pyörimään ja hommat hoitumaan ja kah, ny ois Elsalla asiat siinä mallis, että totta tosiaan toteutan unelmani!! Kyseessä ei ole pelkkä au pairina työskentely vaikka se onkin homman ydin. Perustyöhön siis kuuluu suomenkielen opettaminen perheen lapsille mutta aikaa jää vapaaehtoistyöhön Mogran lastenkodissa ja yhdistyksemme kuvioiden hiomiseen. Tsekkaa nyt linkki Asante – kun haluat auttaa, niin koet valaistuksen. ;)

Näillä siis mennään ja edessä tulee olemaan erikoinen ajanjakso mun elämässä. Jatkan tarinaa sitten kun uni ei paina silmää… Nää mun tekstit tulee tunnetusti olemaan pieniä romaaneja koska olen vallan suulas muija. Muistakaa lukea silti huolella, sillä pistokokeita ja kotitehtäviä on luvassa. Tässä nyt alkuun asiaa, jossa harvalle varmaan on mitään uutta tai ihmeellistä. Lisää ajatuksia Afrikasta ja auttamisesta on luvassa myöhemmin. ;)

Lala salama eli hyvää yötä.

-elsa